keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen kerta takana

Turhaan pelkäsin, sitä että miten pärjään vieraiden ihmisten ja vieraiden koirien kanssa, se meni hyvin. Tänään käsittelin kolme koiraa, jotka olivat Meeko 2v; Perunkarvaton koira, Miko 1v; Meksikon karvaton koira ja viimeisenä aivan ihana seropi Landser-kultsu mix Roope 4v. Jokaiselle koiralle varattiin heti uusi aika. Meekon ja Mikon omistaja ottaa seuraavalla kerralla hieronta öljyä mukaansa, on hieman helpompi hieroa :) Jokaisessa koirassa on "työsarkaa". Roope on omistajansa mukaan erittäin epäluuloinen ja arka.....yllätti jopa omistajansa, meillä synkkasi tosi hyvin. Omistaja oli pelännyt jotain isompaa vikaa olevan koirassa, kun sen takajalat tärisee, lääkärit ovat sanoneet asian vaivaavan omistajaa enemmän kuin koiraa, mutta kukaan ei ollut sanonut mistä se voi johtua, no alamme "purkamaan" Roopen selän jumeja ja vasta sitten keskitymme jalkoihin. Lisää tästä asiasta, kun seuraava kerta on.

Lisäystä näin Juhannuksen kunniaksi: On muuten ollut oma kroppa tosi "nihkee" eli kannattaa luultavasti hieman venytellä seuraavalla kerralla, kun kolme tuntia konttaa pitkin lattiaa ja käyttää koko ajan selän ja käsien kaikkia mahdollisia lihaksia.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Tästä se "ura" aukenee :)


Huomasin yllättäen olleeni todella saamaton, kun on pitänyt hankkia niitä hierottavia koiria koulutusta varten. Päätin repäistä kun sain kurssi kaverilta hyvän vinkin. Nyt olisi paikka minne minulle tuodaan koiria, Porttipuiston Musti&Mirri tarjosi tilat ja mainostaa ihan mukavasti. Ilmoitin kyllä olevani eläinhierojaksi valmistuva, erikoistumis alana koirat, en koirahieroja ( Suomessa ei ole vielä yhtään näyttöä vastaanottavaa tahoa, kun asia muuttui vuoden vaiheessa)

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Koulupäivä 2 takana

Niin vaan vähenee nuo koulupäivät....
Olen lähes aivopesty Barffaukseen koiran kanssa, ei hullumpaa. Sain nimittäin ensimmäisen kerran selkokielellä vastauksia mieltäni vaivanneihin asioihin, tyylillä kuinka paljon annan koiralleni ruokaa, kuinka usein, pitääkö lisätä vitamiineja ja jos pitää niin kuinka paljon? Syötänkö koiraa, niin että punnitsen joka päivä tarkasti 2-5% kasviksia, 50%luista-lihaa ym ym ym Opiskelu toverini nauroi (ei ivallisesti) ja totesi, että syötä vaikka maanantaina koko viikon kasvis satsit, niin selviät helpommalla tai hae valmista mixiä Murren murkinasta. Paljon oli asiaa koiran ja suden eroista/yhtäläisyyksistä, ravinnosta, sekä sosiaalisista singnaaleista. Stressi pitkittyneenä ja kroonistuneena oli myös aika laaja asia mitä käsiteltiin (tuli oireista mieleen, että kuinka moni lapsi sairastaa pitkittynyttä stressiä, kun oireet täsmäsivät hyvin pitkälle ADHD.n oireistoon) Seuraava kouluviikonloppu olisi 4-5.9 jolloin meidän olisi isännän kanssa tarkoitus istahtaa lentokoneeseen (5.9) ja suunnata kohti Rhodosta, saas nähdä kuinka käy, olen jo selvittänyt korvaavan kurssipäivän valmiiksi....

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Koulupäivä takana

Tämän viikonlopun koulu rupeamasta on puolet takana. Päivä oli todella mielenkiintoinen, meillä oli Eläinlääkäri Heikki Sirkkola luennoimassa, hän on myös kirjoittanut Opetushallituksen julkaiseman kirjan Eläinten lääkintä ja hoito, josta on juuri julkaistu toinen painos. Odotin todellakin puisevaa, monotoonisella äänellä luennoivaa lääkäriä, mutta onneksi sitä voi erehtyä. Päivä oli todella antoisa ja hänen tyylinsä opettaa oli paljolti keskusteleva ja kuunteleva. Montaa koulupäivää ei enään ole edessä ja paljon on vielä koiria hieromatta....... sain hyvän vinkin ottaa yhteyttä lähimpään Mustiin ja Mirriin, opiskelu kaverini oli käynyt itse omassa "lähi" kaupassa pitämässä vastaanottoa :) Täytyypä kokeilla, siitä myöhemmin lisää.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Lakitettu ;)


Juhlat on juhlittu, ainakin vähäksi aikaa (huhtikuu isomman synttärit, toukokuu rippijuhlat ja valmistujaiset, kesäkuussa edessä 2 x synttärit toiset 15v)
Likka on nätti kuin kukkanen ja ilma oli kuin morsian, klo 8.15
Lakki päähän, niin että pysyy :)
Kuvassa juhkakalun "ei niin onnellinen" sisko, Iskä, Mummi ja Kummi-pojan äiti/Serkku
Lopuksi "hieman" väsynyt juhlakalu :)
LAITAN TÄHÄN "PARI" MUUTA KUVAA :)