perjantai 28. toukokuuta 2010

Valmistujaiset!



Tällaisen lakin laittaa vanhempi tytär päähänsä huomenna, kun olemme Kyrölässä Seurakunta-opistolla katsomassa hänen valmistumista Nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Nuva PK07 valmistuu kolmen vuoden opiskelujen jälkeen. Onnittelut heille kaikille. Nenäliina paketille uskon olevan käyttöä huomenna :) Jälleen kerran on yksi etappi elämässä käyty. Tähän kevääseen on niitä mahtunut aika paljon, oma uusi koti, uusi työpaikka, oppiminen elämään omillaan (mummin ja muiden avustuksella), kotiin kasattiin sukulaisilta ja tuttavilta tarvittavat uuden kodin perustarvikkeet, vielä on puutteita paljon, mutta kyllä se siitä. Kuvia aioin otta paljon ja jotain varmaan laitan tännekin.

torstai 13. toukokuuta 2010

Helteinen Helatorstai

Helatorstaisin on meillä aina työpaikan Linnanmäki-päivä klo 9-13. Oli mukavaa, kun luvattiin lämmintä ja aurinkoista päivää. Aamulla jopa meidän teini heräsi ilman ongelmia, toisin kuin koulu aamuisin. Lähdettiin 8.30 lämmintä oli 12 ast ja tuuli, eikä tietoakaan auringosta. Likka kaverinsa kanssa pudotettiin Alppilan portin eteen ja itse veimme auton Eläintarhan kentän viereen ilmaiseen parkkiin. Isännän kanssa kahdestaan aloimme kierrellä, ensin tilasin uudet työjalkineet Lajan Classigo 6500-mallin edustajalta, joka oli paikalla (emme saa alennusta), sitten Sea lifeen (ei ollut jonoa kerrankin), josta kerrankin otin kuvia :)Sitten kävimme katsomassa 4D-leffan, oli ihan mukava, kun tiesi varautua kastumiseen (isännän "lasit"olivat märät valmiiksi). Sen jälkeen vain kiertelimme, kävimme kyllä Rinkelissä (ex Helsinki pyörä). Puolen päivän aikaan alkoi aurinko hieman näyttäytyä ja lämpötila nousi jo 14 asteeseen, mutta tuuli todella kovaa.
ja sitten aluetta ympäri Maisemajunalla, eväspussin saimme myös. Kilometrejä tuli kyllä reilusti. Pyysin isännältä, että yrittää voittaa jotain kivaa muistoksi, hän kyllä oli hieman epäileväinen kun vein hänet Suklaaonnenpyörän luokse (voitin itse viime vuonna 1400g suklaata),josta tulikin pois onnellinen mies. Ei muuta kuinkotiin päin levy kainalossa ja paljon kateellisia katseita perässä :) Ennen pois lähtöä näimme teinimme myös riehumassa :)

Tämä kuva oli vielä "pakko" laittaa mukaan!

lauantai 1. toukokuuta 2010

"vauva" lensi pesästä

Voi sen Vapun viettää näinkin :)
Nyt se on sitten totta, lapsi on lentänyt pesästä. 19 vuotta elimme perheenä, välillä hyvin välillä huonosti. Viimeiset vuodet olivat hänelle kotona hankalia, opiskelua ja töitä, kotona ei koskaan omaa rauhaa.... Tänään vuokrasimme paketti auton City-rentiltä hiekkaharjusta, oli se Transitti kyllä nähnyt parempia aikoja jo n 10 vuotta sitten (kyljessä pelti repsotti), hinta oli kohtuullinen 58€ ei kilometri rajoitusta. Uskollisesti paketti auto jaksoi viedä( kolina oli kamala) meidät reitille Hiekkaharju-Mäntsälä-Kuninkaanmäki (Kolohonka)-Myllypuro-Hakunila-Kuninkaanmäki-Hiekkaharju. Vielä vein meidän autolla parvekekalusteet Kuninkaanmäkeen, jotta voi likka terassilla istuskella. Toivotan tätäkin kautta onnea uuteen kotiin!!
Taitaa se haikeus iskeä jossain vaiheessa, kun aivot sanoo muuton olevan totta( edellinen irtiottohan oli ensimmäisenä opiskelu vuonna, kun tyttö otti opistolta asuntola paikan, silloin oli enemmän kuin hieman haikeaa).