keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kerran edes kahdestaan jossain :)

No, niin. Mehän kävimme viettämässä "hääpäivää" Turun Caribiassa hieman kyllä myöhässä, mutta ei se mitään. Lähdimme sunnuntaina 14.3 kohti Turkua.




Matkalla oli pakko ottaa kuva tunnelissa oli niin "jännää".

Päästyämme perille, piti tietysti käydä syömässä torin laidan Rossossa, oli aivan mahtavat pitsat. Kirjauduimme hotelliin ja sovimme samalla myöhäisemmästä luovutuksesta seuraavana päivänä. Klo 16.00 saakka ja lisää hintaa 15 e (seuraavana päivänä kyllä selvisi pienen keskustelun jälkeen ettei meidän tarvitse sitä maksaa, hmmm hmm hääpäivän kunniaksi..... ja siivooja ampaisi sisän)
Huoneemme oli suoraan kylpylän yläpuolella.

Ja se oli ihan "mukava",
mutta jäi pahasti toiseksi Viru hotellin huoneelle ,jonne lähdimme keskiviikkona,
Alemmat kuvat Virosta, jossa oli tällainen asetelma vielä mennessä odottamassa :)
Lähdimme viettämään lisää laatuaikaa Tallinaan, kunhan vain olin ottanut ensimmäisen tatuointini ensin tiistaina.
(hieman on kipeän näköinen, kuvan tekijä otti kamerallani kuvan samalla , kun otti itselleen myös kuvan)
Yritän jossain vaiheessa laittaa hieman tekstiä reissuista, nyt on taas kiire yhtiökokoukseen.

Maanantaina kävimme kirpeässä pakkas säässä Turussa kävelyllä, tarkoitus oli käydä katsomassa kuuluisa "notkahtanut" silta, mutta pääsimme "vain" kirkolle saakka, kun minä meinasin paleltua ja se hiivatin jalkapalloilija sekoitti koko kaupungin. (hyvä Beksi)









perjantai 5. maaliskuuta 2010

Viiraa vissiin :)


Mieheni osti minulle Viivi ja Wagner pokkarin. Taitaa hieman minulla viirata päässä, kun nämä purevat TODELLA lujaa. Makasin olkkarin sohvalla ja hihittelin yksinäni, niin että koirakin tuli makaamaan päälleni ja ihmettelemään.

Suosittelen kyllä muillekin parisuhteessa eläville tämän lukemista.


Herkullisia naurun hetkiä muillekin, piristää ankeaa arkea kummasti.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Tiedossa on LAATUAIKAA!!


Huomenna tulee 20-vuotta siitä kun sanoimme Korson kirkossa (joo Piuku, siinä samassa paikassa sinä sait "nimesi") Tahdon toisillemme.... Mihin ihmeeseen se aika on mennyt (ei katsota peiliin, eihän), silloin oli kevät jo tosi pitkällä, mitä nyt Kalastajatorpan ikkunasta aamulla katseltiin jäällä olevia pilkkijöitä.
Naputtelin juuri kylpylä-varauksen meille kahdelle Turkuun. Kylläkin vain yhdeksi yöksi, kun olen varannut tatuointi ajan itselleni ja sitten ei kyllä kylpylässä liota :)
Huominen päivä menee työn merkeissä, yritimme saada pomon kanssa järjestymään vapaata mutta ei onnistunut, kun sattuu vielä tänä viikonloppuna olemaan THE
KOULU ;) Olisi nikama-manipulaation vuoro, viimeeksi oli Kraviosakraalikäsittelyä, ihania sanahirviöitä.