perjantai 31. lokakuuta 2008

Sataa, sataa ropisee ;)




Haa, kuulun tähän kummalliseen ihmislahkoon, jotka pitävät syksystä ja sateesta, ihanaa! Ei tarvitse katsella ympärille ja "ihailla" maisemia, sade kamppeet vaan niskaan ja lippis päähän. Koira remmiin ja menoksi. Tarakin ymmärtää, ettei sade ole syy mennä sisälle, vaikka muuten rakastaa peiton alla köllöttelyä.

Nautitaan tästäkin vuodenajasta, niin osaamme taas arvostaa meidän vaihtelevaa luontoamme.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Lisää epäterveellistä syötävää :)


SUUSSA SULAVA SUKLAAKAKKU!


200 g taloussuklaata
200 g margariinia
4 munaa
2 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuorrutus
150 g taloussuklaata

1 dl kermaa
1 rkl margariinia


Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoka. Sulata suklaa ja margariini yhdessä vesihauteessa. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu ja jäähdytetty suklaa-rasvaseos. Siivilöi kaakaojauhe jauhojen sekaan ja sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhot kevyesti nostellen taikinan sekaan. Levitä taikina tasaisesti vuokaan ja paista kakkua 175 asteessa noin 45 minuuttia. Valmista kuorrutus. Kuumenna kerma kattilassa, mutta älä keitä. Lisää sekaan suklaa ja margariini. Sekoita, kunnes kuorrutus on tasaista. Anna jäähtyä hieman ja kuorruta kakku.


Jos haluaa enemmän "sacher"-kakun tyyppisen, voi kakun halkaista ennen kuorruttamista ja laittaa hilloa väliin. Makeuden takia sitä ei todellakaan tarvitse.

torstai 16. lokakuuta 2008

Nelijalkainen hoitovauva tulee taas!











Ihanaa, Miro tulee taas meille hoitoon, mutta vasta tammikuussa. Miro on meidän Taran täysveli ja sisarukset tulevat todella hyvin toimeen keskenään, kunhan Miro muistaa, että tässä talossa naiset määräävät kaapin paikan. Muuta "vikaahan" Mirossa ei ole kuin, se hiivatin merkkaamistarve.... meillä tai siis koiralla on kokoajan sisällä ollessa Pampers-vaipat käytössä. Merkkaa jopa oman häkkinsä yöllä, ja ahh mikä aromi täällä sitten leijuu. Mirolla on ollut käytössä ns. poika housut, mutta herra osaa nuljauttaa heppinsä sieltä pois todella taitavasti, poika housujen kanssa on käytössä inkot- suojat eli Tena leidit Rainbow merkkisinä. Siinähän sitten mennään taas tukka putkella kahden koiran kanssa, oli jo hieman tullutkin koira kuumetta, mutta tämä on taas hyvä keino palautua ruotuun :)


keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Vaihteeksi leivontaa, Ihanan rasvainen pannukakku :)

Takuu varmasti rasvainen, mutta ahh niin hyvää.

Maailman paras pannukakku

4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet. Lisää maito, munat sekä sulatettu, jäähtynyt margariini.
Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200-225 asteessa n. ½ tuntia.
Vinkki: sokerin ja rasvan määrän voi puolittaa, rakenne ja maku ei kärsi. Hillon kanssa syödessä toimii. Itse syön sellaisenaan, joten kaikki rasva ja sokeri tulee "tarpeeseen"

perjantai 10. lokakuuta 2008

Perjantai-illan huumaa

Jälleen kerran jouduin puuttuumaan paikallisten "teinien" (13-15v) elämään, oman tytön pynnöstä. 10-12 kakaran porukka oli päättänyt juhlia kaverin 13v päiviä paikallisen piip-kioskin myötäavustuksella. Kyseisellä kioskilla ei varmaan koskaan olla kuultukaan kampanjasta: ÄLÄ VÄLITÄ! Okei, ymmärrän, ettei se ole helppoa aina huomata, jos hakija hakee juomista muille, mutta nyt olisi pitänyt "herätä": Kauppa vieressä,( jossa halvempaa 10m päässä), 3 X 6-pack kaljaa! Siiderit oli jostain toisaalta haettu. Klo 19.30 osa porukasta oli siinä kunnossa, että apua tarvittiin. Alueellamme pyörii kaupunkin avustama AnkkaPartio, joiden toimen kuvaan kuuluu nuoten "vajaakuntoisten" auttaminen kotiin tai selviämis-asemalle. Lopulta tilanne meni siihen, että yksi nuorista alkoi itsetuhoiseksi/ teräsmieheksi ja ajatteli olevansa tarpeeksi vahva autoja vastaan käydyssä taistelussa seisten autotiellä. Ei auttanut muu, kuin hoitaa pojalle lämmin kyyti kotiin suomenlipun värisessä autossa.
Tässä on hieman lisäinfoa http://www.valittajat.fi/

Tarkistus tehty ;)

No, niin! Nyt olen virallisesti hyväksytty tänne....... Ei ollut luvatonta tekstiä ;) Olipa tosi yllätys joutua tarkistuksen kohteeksi. Joten jatketaan taas ja opetellaan uusia asioita.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Hammaslääkärissä!

Aikaa edellisestä kunnon tarkistuksesta on varmasti lähemmäs 14vuotta ( nuorin lapsi 13), jolloin vielä raskausaikaan kuului mennä tarkistukseen. Sen jälkeen olen hoidellut vain akuutit tapaukset (jotka varmaan syynä älyttömään pelkoon), juurihoidot, hampaan poisto ym. Varasin ajan yksityiseltä asemalta ja sain sen 1,5 vkon päähän. Tapasin hammaslääkärini ensimmäisen kerran vasta, kun istahdin tuoliin, nuori, nätti ja ystävällinen :) Ei pelottanut niin paljoa siinä' vaiheessa enään. Hän ei moralisoinut etten ollut käynyt, ei saarnannut hampaiden kunnosta, vaan totesi:- kyllä nämä saa helposti kuntoon! Tarjosi puudutusta, mutta ei kyseenalaistanut haluani pärjätä ilman ( se piikki SATTUU). Löytönä oli: iso puuttuva pala ( söin pähkinöitä heinäkuussa -07) se korjattiin heti, kolme paikattavaa reikää ( jäävät odottamaan seuraavaa kertaa), hammaskiveä PALJON (poistettiin suurin osa UÄ.llä)Röntgen kuvat takahampaista. Limakalvot, leukaluut, ikenen OK. Tästä kaikesta tuli minulle 76,00 euron lasku, Työpaikan sairauskassalle 177,50 euroa. En usko, että olisin halvemmalla päässyt puolen odotuksen jälkeen kunnallisessa (jos olisin päässyt edes jonoon)

perjantai 3. lokakuuta 2008

Avautuva rouvas henkilö :)

Ah, kuinka ihanaa oli tulla työvuoron jälkeen kotiinpäin, kun bussiin osui paikallinen "vanha-piika" mukavassa myötäisessä perjantain kunniaksi. Rouva könysi bussiin koiransa kanssa, heti valmiina urputtamaan kaikille. Meni sitten bussin keski-osaan, jossa oli vaunut ja penkillä istui n. 10 v. Poika sanoi vaihtavansa paikkaa, kun pelkää koiria. Siihen arvon rouva totesi/huusi: Vittu, mene sinä huoran penikka takaisin sinne vittuun, mistä olet tullutkin. Minä olen siinä missä haluan. Saatanan virolaiset ja rättipäät, ette osaa tehdä muuta kuin levittää jalkojanne........ Jaksoi kuunnella arviolta 3 min hänen kaunista kielenkäyttöään, odottaen bussi kuskin reagoivan jotenkin. TAI EDES JONKUN SANOVAN JOTAIN! Kukaan muu ei uskaltanut aukaista suutaan ,joten tuttujen tuntemalla "pienellä, hennolla" äänelläni käskin rouvaa olemaan hiljaa, johon hän tokaisi Anteeksi, jään kohta pois! Siis pyysi anteeksi. Kävi kyllä koiraa sääliksi, olen nähnyt heidät joskus lenkillä.